Sunnuntai aamuna tukevan aamupalan jälkeen Laiva kiinnittyi kuitenkin Travemünden satamaan klo 07.00 paikallista aikaa.
Siitä me lähdettiin paahtamaan kohti ensimmäistä kohdetta eli "laivahissiä" Lüneburgissa
LINKKI
Komea laitos oli tuo ja eipä näyttänyt jokilaiva paljon painavan kun hissi nosti sen korkeuksiin.
Matka jatkui välillä pieniä kyläteitä ja välillä E45 baanaa Hannoverin ohi Kasseliin.
Siinä tankatessa heitimme tikkaa Saksan karttaan ja osuma tuli Marburg nimiseen kylään, joten sinne siis.
Väliin sattui ihan hyvää baanaa, jotta sai hieman karstoja poltella.
Kyllä se 200 meni rikki kaikilla siinä tunnustellessa. Samalla 80 km matka meni aika yllättävän nopeasti.
Marburgissa sitten kierreltiin etsimässä majapaikkaa huonolla menestyksellä.
Naapurikylästä löytyi lopulta kiva pieni hotelli zum stern.
Käytiin syömässä metsästäjän leikkeet ja taisi siinä tulla pari jägermeisteriä myös.
Lämmin päivä on ollut ja paljon tapahtumia.
Muutaman tunnin päästä aamupalalle joten auf wiedersehen vaimitenseoli ja täältä tähän.

Just tultiin Niilon kanssa Ranskaalaisesta saunasta.
Älkää rrrkele naurako.
Tämän hotellin alakerrassa oli Turkkilainen ja Suomalainen sauna, uima-allas ja vielä poreamme.
Kari ja Juuzo ei viitsineet lähteä ja nyt niitä ...ttuuttututtaa.
Käytiin illalla syömässä paikallista ruokaakin; ranskanperunoita.
Mitä otsikkoon "Alpit jne" tulee, niin kyllä nekin vielä löytyy.
Nyt vaan tikka osui tänne.
Huomenna yritetään Sveitsiin ja ensimmäisille passeille vaimitänenytoli.
Siihen saakka iloisiin kuulemiin ja näkemiin :beer:

Alpit näkyy huoneen ikkunasta, kylien väli on kaksi kilometriä, mutta tietä siinä välillä on aina kymmenen kilsaa.
Pieniä tekniikkamurheita oli kun Karin GTR:stä purkautui etupyörän laakeri.
Baselista löytyi kawa korjaamo joka vaihtoi laakkerit kahvilla käynnin aikana kanta-asiakashintaan.
Pitääisköhän mennä nukkumaan, kohta on jo aamupala. Se on moro !
(Suom.huom: Alunperin tämä oli kirjoitettu joskus aamuyöstä jossain hotellin nurkassa)
Monenlaista maisemaa sattuu matkan varrelle.
Ollaan muuten tällä hetkellä Arabbassa Hotel Olympiassa.
Aivan ketun hieno paikka, halpa ja ilmaista ruokaa ja lähes oikea sauna. Pieni olut 1.80 ja iso vähän enemmän.
Kaikkea hauskaa on matkan varrelle sattunut ja jotain vähemmän hauskaakin
( CBR teleskoopit ruikkii lahkeille, syötiin Sveitsissä jotain mitä ei olisi pitänyt :rofl: )
Niitä synttäreitäkin vietettiin siellä Riva del Gardalla. Kaksi päivää ja yötä vai menikö siinä kolmekin ...
Piltoja (Honda Riders tuttuja) oli alussa hyvin mukana mutta joutui poistumaan jonnekkin pohjoisen suuntaan ...
Nyt pitää mennä sinne ilmaiselle lounaalle joten näihin kuviin ja näihin tunnelmiin lopetan täältä tähän.
Pasila olkaa hyvä !

Hieno oli keli. Yksi aste lämmintä ja rakeita satoi.
Edelwaissilla vaimikäseoli käytiin kaffeella ja siitä tyrkättiin tänne Hotel Simonhoffiin saunomaan ja syömään.
Huomenna katsellaan taas uusia suuntia. Täältä tähän.

Tultiin n. 700 km ja ollaan Tsekeissä Pribor nimisessä kylässä.
Aamulla jatketaan sateiden mukana kohti pohjoista. Tallinnaan matkaa enää n. 1400 km.
Ei ihan päivässä taida mennä.
Tänäään lauantaina sitten uitiin kunnolla. 400 km Kaunaksesta Pärnuun kaatosateessa.
Eipä ollut muuta kuivaa kuin kurkku kun tultiin Aleksandri Pubiin.
Saunottiin ja syötiin ja nyt ei ole enää kurkkukaan kuiva.
Huomenna kotiin, jos ei mieli muutu tässä illan mittaan.
Kilometrejä on vissiin jotain viisi tuhatta tähän mennessä.
:beer: :beer: :beer: :beer: